top of page
Etsi

Umpisavolainenkin voi kannattaa Pohjoismaiden liittovaltiota

Rkp:n puheenjohtaja Carl Haglund ehdotti Helsingin Sanomien haastattelussa 22.1.2016 Pohjoismaihin yhteistä kansalaisuutta. On ilmeistä, että tätä ehdotusta vastustetaan vain sen vuoksi, koska Haglund puhuu äidinkielenään ruotsia ja on RKP:n puheenjohtaja. Ehdotusta ei ole edes vastustettu – se on vaiettu kuoliaaksi.


Juuriltani savolaisena, äidinkielenäni suomea puhuvana ja aikoinaan yo-kokeissa ruotsissa reputtaneena olen kuitenkin Haglundin kannalla. Ehdotus on hieno ja hän on oikeassa, pohjoismainen yhteistyö ei ole vain kannatettavaa vaan myös välttämätöntä. Pohjoismaat voisivat muodostaa liittovaltion.


Pohjoismaisessa yhteistyössä ovat mukana kaikki viisi Pohjoismaata: Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska, sekä kolme itsehallintoaluetta: Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti. Viime vuosina yhteistyötä on herätelty myös Baltian maiden kanssa. Näiden maiden yhteenlaskettu taloudellinen painoarvo on kirkkaasti kymmenen maailman suurimman talouden joukossa. Äänenpainoa siis olisi.


Pohjoismaita yhdistävät yhteinen historia, samankaltainen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestelmä sekä pohjoismaiset kielet. Pohjoismainen malli rakentuu perinteelle, jossa vallitsevat vahva oikeusvaltioperiaate, kansanliikkeiden ja kansalaisjärjestöjen aktiivisuus, sananvapaus, tasa-arvo, yhteisvastuullisuus, luonnonläheisyys ja moderni ajattelutapa. Alue on edistyksellisempi ja teknisesti orientoituneempi kuin mikään muu maailman alue.


Pohjoismainen yhteistyö jäi EU:n jalkoihin 20 vuotta sitten. Alexander Stubb kiteytti useiden poliitikkojen ajattelutavan pohjoismaisesta yhteistyöstä neljä vuotta sitten tokaisullaan: "Ei voisi vähempää kiinnostaa."


Hyvä vertailukohde Pohjoismaiselle yhteistyölle on Italia, joka syntyi pienten itsenäisten valtioiden liitosta. Maan vaikutusvalta maailmanpolitikassa on merkittävä. Italialaiset ovat ylpeitä maastaan ja tavoistaan toisin kuin suomalaiset, jotka lähes häpeävät itseään ja maataan.


Syntyneessä liittovaltiossa puhuttaisiin eri kieliä, kaikki opiskelisivat koulussa äidinkielensä ohella toista pohjoismaista kieltä. Viralliset asiakirjat ilmestyisivät englanniksi ja suomeksi sekä tarvittaessa ruotsiksi.


Yhdistynyt liittovaltio huolehtisi keskushallituksen luonnollisista tehtävistä kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, talouspolitiikan linjauksista, lainsäädännön pääalueista, maahanmuutosta sekä maita yhdistävistä asioista kuten työmarkkinapolitiikasta.


EU:n laajentuminen ja liittovaltiokehitys on jo pitkällä, mutta minusta olisi merkittävästi miellyttävämpää ja luontevampaa kannattaa liittovaltiokehitystä Ruotsin ja Norjan kanssa kuin Turkin ja Kreikan kanssa.


Ensimmäisenä esteenä voisimme poistaa kouluista pakkoruotsin. Vapaehtoisena kielenä ruotsia opiskeltaisiin innokkaammin kuin nyt.


Me savolaiset kyllä pystyisimme joustamaan kieliasiassa niin kuin valtiollisissakin asioissa. Suomi tai Ruotsi? Presidentti tai kuningas? Suapi olla jompikumpi tai kumpikin.


Matti Remes

Kirjailija

11 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kaunis rakennus on hyvä business

Miksi meillä ihmisillä on keskenämme erilaisia käsityksiä kauniista tai rumasta rakentamisesta? Miksi joillekin sama rakennus tai paikka...

Comentarios


bottom of page