Meitä on Suomessa kaksi Remes-nimistä kirjailijaa, Ilkka ja Matti. Ilkka on se kuuluisampi, se jonka painosmäärät ovat olleet moninkertaiset verrattuna kenenkään muun elävän kirjailijan lukuihin, se joka on ollut jo vuosia kiistaton jännityskirjallisuuden kunkku. Minä olen se toinen Remes, se joka kirjoittaa Hankoon sijoittuvia leppoisia Ruben Waara -dekkareita ja jonka kirjat eivät myy läheskään yhtä paljon kuin sukunimikaiman. Ilkan kirjat ovat trillereitä, minun kirjani ovat perinteisiä arvoitusdekkareita.
Nyt tulee se dilemma: Ilkka Remes on lainannut taiteilijanimensä minulta. Ilkka Remeksen oikea nimi on Petri Pykälä. Minun oikea nimeni on aina ollut Matti Remes.
Moni luulee, että porskutan mallikkaasti kuuluisamman Remeksen vanavedessä, mutta ei se niin mene. Ilkalla on 100 000 fania, jotka eivät halua ostaa kakkosremestä, siis sitä halvempaa kopiota. Ne 5 miljoonaa suomalaista, jotka eivät ole Ilkan faneja, eivät taas halua ostaa kenenkään Remeksen kirjoja. Eivät Matinkaan.
Kun ihmiset kuulevat sukunimen Remes, heille tulee automaattisesti mieleen Ilkka Remes. Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa joku luulee minun olevan Ilkka.
Tässä muutama esimerkki tosielämästä.
Kustantajani Tammen kirjallisuusillassa radiotoimittaja M vetää minut syrjään ja sanoo kohteliaasti: ”Tehdään haastattelu tuolla kirjastossa.”
Näin tehdään. Vastailen laajasti ja avomielisesti, mutta nauhoituksen päätyttyä kerron toimittajalle, että en ole Ilkka Remes, niin kuin hän on koko ajan luullut, vaan Matti Remes. Nolostunut toimittaja mutisee anteeksipyynnön ja poistuu lymyämään jonnekin nurkkaan.
Kuinka helppoa onkaan esiintyä jonain toisena, alan pitää siitä.
Kirjamessuilla keski-ikäinen nainen ilmoittaa jo osastoa lähestyessään, ettei hän koske Remeksen kirjoihin tikullakaan, sellaista sontaa. En pääse kertomaan, että sorry, väärä tyyppi ja täysin eri genre.
Vierailen silloin tällöin kouluissa. Siellä eniten esitetty kysymys on: ”Oletko Ilkka Remeksen veli?” Joku neropatti huutaa takapenkiltä: ”Köyhän miehen Ilkka!”
Lohjan kirjaston matineasta poistuu alkusanojen jälkeen kolme henkilöä mutisten epäselvän anteeksipyynnön, että he erehtyivät henkilöstä.
Aloitan nykyisin esiintymiset kertomalla, etten ole Ilkka Remes ja että ne, jotka ovat tulleet kuuntelemaan häntä, voivat poistua. Ennätykseni on viisi paikalta pakenijaa.
Vaikka asian pitäisi olla tässä vaiheessa jo selvä, matineayleisöstä löytyy aina yksi, joka rohkaistuu kysymään kuinka tulen toimeen menestyneemmän sukulaiseni kanssa. Antaako Ilkka minulle aiheita? Luetteko toistenne tekstejä? Onko ilmassa veljeskateutta?
Olen signeeraamassa Hangon kirjakaupassa. Nuorehko mies ostaa kirjan ja kiittelee mukavasta tapaamisesta ja poistuu. Muutaman minuutin kuluttua hän tulee takaisin, kurvaa tiskille ja palauttaa häpeillen kirjan myyjälle, sanoo luulleensa minua Ilkaksi ja ostamaansa kirjaa Ilkan kesäkirjaksi. Hän ei katso minuun päin. Kauppias peruu kaupan.
Tampereella kirjastonhoitaja kertoo, että ihmiset sotkevat Ilkka ja Matti Remeksen toisiinsa. Useimmilla on vahva mielikuva Ilkasta, joten Matti jää lainaamatta. He joutuvat usein ”myymään” minua eli kertomaan kirjojen eroista.
Lukion luokkakokouksessa Mäntässä äidinkielenopettaja tulee onnittelemaan hienosta kirjallisesta urasta. Kysyn, eikö hän haluaisi, että tulisin kertomaan kirjoistani ja kirjailijanaolosta entiseen kouluuni. Opettaja vastaa, että on monesti harkinnut kutsua, mutta opettajainhuoneen kahvikeskusteluissa he ovat tulleet siihen tulokseen, etteivät voi esitellä oppilaille niin väkivaltaisia ja raakoja kirjoja. Hänellä itsellään ei ole mitään minua vastaan, ja hän on lukenutkin kaikki kirjani.
Tajuan että hän luulee minun olevan Ilkka Remes. Selvitän asian. Opettaja pyytää anteeksi. Hän on kuvitellut, että ILKKA on taiteilijanimi ja että olen vain vaihtanut Matin Ilkaksi. Siis Ilkka Remes onkin Matti Remes, joka kirjoittaa kaikki Remes-kirjat.
Pieksämäellä kirjakaupassa on hiljaista. Meneillään on kauppiaan mainostama kirjailijavierailu. Ovi käy ja mies astuu tohkeissaan sisään. Hän on tullut Kiuruvedeltä asti tapaamaan minua, koska kaikki Remekset ovat sieltä kotoisin ja he ovat ylpeitä menestyneestä ”sukulaispojasta”. Hänelle selitetään, ettei Ilkka ole lainkaan Remes, joten se siitä sukulaisuudesta. Ja koska minä en olekaan Ilkka, mies poistuu ostamatta yhtään kirjaa, edes sitä Ilkan kirjaa.
Iltasanomien toimittaja soittaa kiertohaastattelua varten. Hän valittaa ensin, että puhelinnumeroa oli vaikea löytää. ”Hienoa kun sain teidät puhelimeen, kun te ette yleensä anna lausuntoja.” Päättelen, että taas mennään Ilkkana. Vastaan piruuttani pariin helppoon aloituskysymykseen mutta kerron sitten totuuden. Saan luurin korvaani.
Espoossa naapurin puutarhajuhlissa parin korttelin päässä asuva nuorimies tulee esittäytymään ja kertomaan, että hänen vanha äitinsä saa joka vuosi häneltä lahjaksi minun kirjani. ”Sepä mukavaa, toivottavasti äiti pitää niistä.”
Tänä vuonna äiti oli kysynyt, miksi poika ei koskaan anna lahjaksi Matti Remeksen kirjaa, vaikka juuri sitä hän aina toivoo, ovathan Hangon maisemat tuttuja jo lapsuudesta. Äiti ei jaksaisi enää lukea venäläisistä ja natseista kun on itse ne ajat kokenut.
Mies kertoo naureskellen luulleensa kaikki nämä vuodet, että äiti tarkoittaa Ilkka Remestä ja että hänen kirjailijanaapurinsa (siis minä) on Ilkka. Remes kuin Remes, ei sillä niin väliä.
Yritän kohteliaasti korjata miehen väärinkäsityksen, sanon voi vittu ja vetäydyn omalle tontilleni juomaan Calvadosta.
Turun kirjamessut on tulossa. Näen ohjelmasta, että siellä esiintyy myös eräs kuuluisa naiskirjailija. Soitan spontaanisti hänelle ja ehdotan, että menisimme samalla autolla, hän voisi tulla kyytiini. Nainen innostuu ja suostuu ilman muuta, hän on fanini ja lukenut kaikki kirjani. Minulla soi hälytyskellot ja kerron, etten ole Ilkka Remes.
”Kuka sinä sitten olet?” kysyy naiskirjailija painavasti eikä ole enää kiinnostunut yhteisestä menomatkasta, hän menee junalla. Hän sai tulla myös takaisin junalla.
Ison yrityksen illallistilaisuus. Istutaan katettujen pöytien ääressä. Pääjohtaja nousee ja pitää puheen. Maljoja nostetaan. Lopuksi hän suurena dekkarien ystävänä haluaa toivottaa tervetulleeksi erityisesti kirjailija Remeksen. Hän kehuu suuria painosmääriä ja asemaa Suomen ykköskirjailijana.
Perhana. Mitä nyt pitäisi tehdä? Nousenko ylös, korjaan ja nolaan pääjohtajan? Nolaanko samalla myös itseni ja vaimoni? Birgitta kuiskaa, että nyt olet hiljaa. Loppuillan otan vastaan kehuja yhdeltä jos toiseltakin uudelta tuttavalta. Tuntuu mukavalta olla painosten kuningas ja jännityksen mestari.
Moni illallisvieraista kertoo, että ehkä hekin alkavat nyt lukea Ilkka Remestä kun pääjohtajakin kehuu. Vastaan kaikille, ettei kannata nähdä vaivaa, olen oikeasti aika paska kirjailija, menneen talven lumia. Uudet tuttavani naureskelevat heitolleni.
Iltapäivälehden toimittaja soittaa ja kysyy miten tulen toimeen suurten painosten kanssa? Vastaan, että mitäs tässä, niiden kanssa täytyy vain elää. Sijoitusongelmia on ollut. En jaksa kysyä kumman Remeksen kanssa toimittaja uskoo puhuvansa.
Seuraavaksi toimittaja kysyy, miksi en anna kirjojani käännettäväksi. Vastaan, että tienaan Suomessa jo niin paljon, ettei minua kiinnosta käännösoikeudet. Lopuksi sanon, että oli hyvä haastattelu, toivottavasti Ilkkakin pitää siitä.
Remesten sukuseura Kiuruvedeltä pyytää puhumaan. Seuran puheenjohtaja sanoo kyllä tietävänsä, etten minä ole Ilkka, mutta voisinko kuitenkin tulla paikkaamaan häntä ja auttaa saamaan kustantajalta Ilkan yhteystiedot, jotta hän voisi tarkistaa onko Ilkka Remes Suomessa heinäkuun lopussa. Sanon olevani silloin heinänteossa ja kerron Ilkan muuttaneet Pohjanmaalle, koska siellä vihataan savolaisia.
Juttelen Messukeskuksen käytävällä Henkka Hyppösen kanssa. Kaksi viehättävää naista odottaa lähellä pyytääkseen nimikirjoitusta. Henkka esittelee minut tytöille, jotka kertovat että ovat lukeneet tuotantoani mutta etteivät tunnistaneet minua kasvoista. Henkka selittää heille, että olen Matti enkä Ilkka. Tytöt kääntävät selkänsä ja vain Henkka kirjoittaa nimmarit.
Jyväskylän messuilla tuntematon pariskunta tulee esityksen jälkeen kysymään nimikirjoitusta. He ovat lukeneet ”Pääkallokehrääjän” ja pitäneet erityisesti minun neuvostovastaisuudestani. Sutaisen nimen. Siis oman nimeni Ilkan kirjaan. Mies huomaa etunimen ja kysyy, enkö olekaan Ilkka Remes. Vai mistä nyt on kysymys? Vastaan, että olen Matti Remes. Vitsailen lisäksi, että Ilkka on pyytänyt minua hoitamaan puolestaan omistuskirjoitukset junteille. Hän istuu mieluummin Nizzassa oluella kuin kaiken maailman kulttuuritapahtumissa Euroopan rajaseudulla.
”Älä nyt yritä kiemurrella, tiedänhän minä, että olet Remes, ottaisit kehut vastaan kun kerran niitä saat”
Kouluvierailulla oppilas kysyy kirjoitusmetodiani ja taustatutkimuksen määrää. Kerron siitä jotain. Oppilas ihmettelee kirjojeni kansainvälistä aspektia, mistä saan tietoni? Opettaja ymmärtää tilanteen ja selittää että luennoitsija on Matti Remes ja että he ovat edellisellä tunnilla käsitelleet nimenomaan Matin kirjoja.
Puutun puheeseen ja annan palaa, että Ilkka Remes ei ole lainkaan oikea ihminen. Nimimerkin takana on viiden hengen työryhmä, josta ainakin osa on hyvin aktiivisesti mukana USA:n patrioottipuolueen agitaatioryhmissä. He käyttävät salanimiä välttyäkseen rikossyytteiltä.
Oppilas innostuu vastauksesta ja kysyy: ”Paljonko tienaat, tai paljonko siis tämä työryhmä tienaa yhdestä kirjasta.” Heitän: ”Miljoona dollaria per kirja.”
Hangon torilla mies tulee kehumaan, että osaan kirjoittaa hyvin jännitystä. Hän pitää kirjoistani ja ostaa syksyllä aina uusimman. Ymmärrän yskän ja kerron totuuden. ”Älä nyt yritä kiemurrella, tiedänhän minä, että olet Remes, ottaisit kehut vastaan kun kerran niitä saat”, mies sanoo. Vastaan rauhallisesti, että ”arvostan palautetta, mutta minä en ole Ilkka Remes, olen Matti Remes. Me olemme kyllä molemmat kirjailijoita”. Mies tuijottaa minua epäuskoisesti ja sanoo sitten: ”Haista jätkä pitkä paska.” Minä vastaan, että ”haista itse”. Mies kävelee pois, kääntyy ja sanoo: ”En sitten ikinä osta Remeksen kirjoja.” Minä huudan perään: ”Se on hyvä se, ei näin paskamaiselta mieheltä kannata ostaa”, ja jatkan: ”Minä olen siis Ilkka Remes, laita nimi muistiin.”
Helsingin Kirjamessujen paneelissa haastattelijalta menee kaikki oikein, mutta yleisöstä joku kysyy, kuinka suhtaudun siihen, että minua kritisoidaan ohuista naiskuvauksista. Vastaan kysymyksellä. ”Puhutko nyt varmasti Matti Remeksen kirjoista vai mahdollisesti Ilkka Remeksen kirjoista?” Kysyjä myöntää tarkoittavansa Ilkkaa.
Menossa on oman kustantajani illallistilaisuus. Paikalla on kourallinen kirjailijoita, kustantajan edustajia ja toimittajia. Ilta menee rattoisasti aina siihen asti kunnes kirjailijakollega ilmoittaa luulleensa minua koko ajan Ilkka Remekseksi. Tempaisen jälkiruokaviinin ja poistun yöhön.
Remes, Matti Remes
kirjailija